Kevätaamu, aurinko nousi Ovi kävi ja ulos astui Katsoi laaksoon kyynelsilmin Ei palaisi ehkä koskaan... Minä katsoin, isä vaelsi Yli harjanteen metsään Kinoksia oli vielä maassa ne sulaisivat kohta pois Hän astui hiljaa illan pimetessä Kahlasi matalassa vedessä Ja tähdet lauloi veisuja yössä Tuulen vire hiuksissa, kirves roikkui vyössä Soihdut vilkkaa välistä puiden Pimeään juoviansa nuollen Miekoin johdattaa syvälle metsään Pimeään missä toivo pois viedään Kun kirves ristin veisti Monta kasvotonta miestä Petti valheen vuoksi perheen Maksoi kalliisti karmean erheen Kun kirves ristin veisti Uusi aika on alkanut siitä Kaksituhatta murheen vuotta Petettynä, uskossa turhaan Kevätaamu, aurinko nousi Puita kaatui ja valmistui Herran temppeli, mahtava talo Johon koko kylä mahtui Minä katsoin, kyynelsilmin Isä kirjaan tarttui Ylisti petoksen herraa joka taivaissa asui Laulu raikui, mieli vaipui Unohdettu on jo menneisyys Kun isä taipui, kaikesta luopui jottei joutuisi kadotukseen Riivahenget oli saapuneet Häntä viemään helvettiin Eikä häntä vienyt tulinen laiva Vaan maahan hänet kaivettiin